tiistai 11. helmikuuta 2014

Vänern, Askevik 6-14.4


Ilmassa oli jälleen suuren urheilujuhlan tuntua kun kahdeksan kalakiimaista sonnia ryntäsi lohilaitumille Ruotsin Vänernille. Majapaikkana toimi jälleen Askevikin leirintäalueen mökki ja paikan isäntä Aarnen vieraanvaraisuus oli taas vertaansa vailla. Alue oli muuten loppuun myyty ja vieläpä suomalaisille uistelijoille. Sitä voisi suomessa kalastusasioista päättävät tahot pohdiskella syvemminkin.
Matkaan lähdettiin kolmen venekunnan voimin. Ikolan Timolla oli jälleen Antti Haikka kartturina. Myös Kekin Tomppa sai värvättyä mukaan tutun miehistön Veli-Matti Ahvenharjun ja Pertin. Aaltosen Hannu hankki viime kesänä 580 Pilotin, joten sillä lähdettiin nyt matkaan. Kyytiin hypppäsi Marko Lehtonen ja uusi tuttavuus reissuillamme Jari Vekka, joka sai kunnian kammeta reissun suurimman lohen 9,2kg veneeseen.

7.4 lauantai
Hannu, Jari ja Marko
Aloituspäivä oli vajaa vetopäivä, mutta kontaktia kaloihin kuitenkin saatiin. Pommimontun ympäriltä pari vähän yli 60cm lohta. Toinen niistä savusteltiin mökillä ja toinen jatkaa kasvuaan. Enempi pohdintaa aiheutti nimi pommimonttu ja Ruotsissa? Kukaties siellä lepää vanhat kirveet ja ritsat…

Tomppa, Vellu ja Pertti
Puolikkaaksi päiväksi ei viitsinyt pitkälle lähteä ajelemaan joten pyörimme kolmion Marpilen, pommimonttu ja Fällbanken sisällä. Tapahtumia oli 2, alamittainen lohi ja 7 kg hauki. Ei paljon päivästä jäänyt käteen.

8.4 sunnuntai
Hannu, Jari ja Marko
Toisen vetopäivän aamu oli hiljainen myös kalojen suhteen, mutta iltapäivällä löysimme hieman lämpöisemmän pläntin lätäköstä ja sitten alkoi siimat viuhua. 4,7kg lohi, 4,7kg lohi ja riemun räjäyttänyt 9,2 kg “istari”lohi. Sen huomasi jo tärpistä että nyt on juna siiman päässä. Vapa jäi mutka- asentoon ja rulla rääkyi armoa. Väsytysvuoro oli 40v synttäreitään juhlineella Jarilla. Aikansa nautiskeltuaan, veneessä pötkötteli komeat lohi ja saamamies. Hieman Jari valitteli käsien puutuneen. Ilta jäähdyteltiin parin alamitan kanssa.



Vekan Jari poseeraa

Tomppa, Vellu ja Pertti:
Jo edellispäivänä päätimme että lähdemme 30 km päähän Kilsuddeen. Aamulla oli pakkasta jokunen aste joten siirtymän jälkeen roikkui veneen ulkopuolla olleesta haavista komeat jääpuikot. Päivä meni rauhallisesti, vain 2 alamittaa häiritsi päivää. Illalla alkoi navakka tuuli joka teki paluumatkasta tuskaisen pitkän. Voisi verrata matkaan Golgatalle.

9.4 maanantai
Hannu, Jari ja Marko
Kolmas päivä olikin jo varsin ankea. Pari alamittaa kävi näytttäytymässä. Ei siis makeata mahan täydeltä.
Tomppa, Vellu ja Pertti
Nyt emme lähteneet merta edemmäs kalaan vaan jäimme samoille alueille missä lauantaina pyörimme. Aamu oli hiljaista kunnes puolenpäivän aikaan räpsähti triplatärppi josta saimme 2 kpl 64 cm evättömiä taimenia, kolmannen kalan karkuutimme. Hetken päästä tuli 4 tapahtumaa lisää, 2 alamittaa ja 2 karkuutusta. Kuitenkin 2 kala kyydissä.


Vellu kepittää

10.4 tiistai
Tuulipäivä. Keli oli niin kova ettei vesille ollut turvallista lähteä. Kuuntelimme mökissä äänikirjana juoppohullun päiväkirja.

11.4 keskiviikko
Hannu, Jari ja Marko
Jälleen vesillä ja siimat suorana. Tyynessä ja sateisessa kelissä siimoja kiristeli 4,3kg taimen, joka muuten oli reissun eka takilasta (7m)napannut otus ja lähti myös mukaamme mökille. Ja kun vauhtiin päästiin niin 4,2kg heimoveli (lohi) irokeesilla varustettuna kävi hyvästelemässä kamunsa ja etsii sinkkuna uutta seuraa. Alamitta taimen nappasi vielä päivän päätteeksi jälleen takilasta 7m.

 


4,3kg taimen Markon hellässä syleilyssä.

Tomppa, Vellu ja Pertti
Jatkoimme välipäivän jälkeen siitä mihin maanantaina jäimme eli olimme samoilla alueilla mutta kalat loistivat poissaolollaan.




Iltapuhteet satamassa

12.4 torstai
Hannu, Jari ja Marko
Tänään keula kohti Brommön heinäseipäitä. Päivä alkoi kalatapahtumalla heti aamusta, joka kuitenkin irtosi. Sitten räpsäytteli tasaisesti mitallinen luonnonkala, 63cm istari, alamitta tane ja illalla vapautimme vielä 60cm lohen. Moni kaloista tuli n.60g painon takaa. Illaksi valuimme Brommösundin välikköön. Hyvin oli kalaa, mutta pientä.
Tomppa, Vellu ja Pertti
Oli tehtävä jotain paikanvalinnan suhteen. Heitimme aamulla kruunaa ja klaavaa, lähdemmekö ajamaan Laxhalliin vai Baggeruudiin. Baggeruud voitti. Aamulla 30 km siirtymä komeassa tyynessä kelissä. Aloitimme vetämisen Kilsuddesta aamuauringon saattelemina. Kaloja näkyi käyvän peilityynen järven pinnassa napsimassa ilmeisesti veteen pudonneita hyönteisiä. Parintunnin jälkeen tuli melkoinen sumu, hyvä jos näkyvyyttä oli 60 m. Pyörimme laajaa ympyrää koska tiesimme ettei siinä ollut verkkoja ja toisia veneitä. Sumu kun hälveni, lähdimme kohti Baggeruudia. Iltapäivällä n. klo. 16 teimme veneessä ruuat. Niitä kun aloimme nauttimaan alkoi kiivas räikän pärinä katolta. Vellu ampaisi vapaan kiinni eikä kala tuntunut pysähtyvän millään. Vellu kiristi jarrua sen minkä uskalsi mutta kala oli vetänyt siimaa jo pihalle reilu 60 m. Totesimme että nyt on ennätysjärvärä kiinni. Vellu alkoi pumpata kalaa sisään. Samantien lähti viereinen plaanari peruuttamaan komean räikän äänen säestämänä, oli Pertin vuoro. Alkuun luulimme että kala oli vetänyt viereiset plaanarit ristiin mutta hetken kuluttua selvisi että kaksi eri on kalaa kyseessä. Vellu sai oman kalansa kovan vääntämisen jälkeen veneen viereen jolloin haavi heilahti. Kala oli evätön, kuitenkin “vain” 5,4 kg (vaikka alku antoi odottaa aivan muuta). Toinen kala oli vielä Pertillä kiinni ja hän odotteli rauhallisesti vapautuvaa haavia. Tämä veijari oli samankokoinen luonnon kala mutta ihme kyllä huomattavasti kesympi siiman päässä (lukuunottamatta komeita hyppyjä lopussa). Loppupäivä meni rauhallisissa merkeissä.



Ryhmä poseeraus




 

Lohi 5,4kg & Tomppa

13.4 perjantaiHannu, Jari ja Marko
Reissun viimeinen vetopäivä, koska mökit ovat nyt kovin haluttuja, joudumme luovuttamaan sen jo la klo. 11. Palasimme jälleen tutuille paikoille Fällbankenille. Klo 8:48 takila 8m alamitta tane, klo 9:10 taimen 60 cm vapautettiin (30g paino), klo 13:45 alamitta tane pommimontulta. Sitten takaisin Fällbankenille, josta pari alamitta taimenta ja alamitta lohi.




Ilta-aurinko

Tomppa, Vellu ja Pertti
Otimme viimeiseksi päiväksi suunnaksi Laxhallin. Aamupäivällä oli 4 alamittaa ja yksi hyvä lähtö plaanarista joka kuitenkinkin irtosi. Illalla saimme hauen raateleman 64 cm evättömän lohen sekä karkuutimme samankokoisen. Alamitat häiritsivät jonkin verran päivää. Yleisesti ottaen viikko oli hiljainen myös sataman muilla Suomalais-veneillä joita Askevikissä oli parisen kymmentä. Kuitenkin mukava reissu jälleen länsinaapuriin. Tosin sitä “Päivärinnan tapausta” emme viikossa saaneet selvitettyä ;)

14.4 lauantai
Tavaroiden pakkaus ja mökin siivous josta saimme oiken kehuja mökille tulleelta “siisteystarkastajalta” joten julkistetaan se myös täällä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti