tiistai 11. helmikuuta 2014

Hauho 9.7.


HSVU:n osakilpailu, jossa sallittu reviiri ulottui Hauhonselän lisäksi myös Ilmoilan ja Roineen yhtenäislupa- alueen mukaiselle vesistölle. Kalaxista edustusta oli parin venekunnan verran. Timpalla kaverina oli Markku ja Hannu värväsi Markon perämiehekseen. Tomppa oli todistamassa kun Vellu sanoi TAHDON, eivätkä he täten päässet kisaamaan. Onnittelut Veli- Matille tätäkin kautta.
Kisaan osallistui 18 venekuntaa joista suurin osa suuntasi Hauhonselälle, niin myös Kalaxin porukka. Hannun kanssa aloitimme kisan rennosti ja kalibroimme alkajaisiksi veneen uuden pilotin. Mielestämme onnistuimme ohjeiden mukaan mutta kone ajatti veneen heti poikittain. Hannu muisti koneen asentaneen kaverin sanoneen, että jos näin käy niin vaihda hydraulipumpun piuhat toisin päin. Näin tehtiiin ja masiina alkoi pelittämään.
Kalantulo ei ollut aivan sitä mihin näillä vesillä on totuttu. Suurin osa kaloista tuli takiloista ja potkurivirrassa liotetusta syvänne bomberista. Kelta- musta Jesse tuntui olevan herkkua. Valitettavasti kuhat olivat hiukan pientä kaliiberia. Saimme Hannun kanssa pari yli 42cm kuhaa ja yhden yli 25cm ahvenen sekä pari n. 70cm haukea. Sijoitus 9.
Timon ja Markun saalis oli 8925g haukea ja 3900g Kuhaa/ ahventa. Sijoitus 3. He voittivat kilpailun suurimman kalan kilpailun 6705g hauella.
Veden pintalämpö oli yli 24 celsiusta lowransen mittarilla, eli melko lämpöistä oli. Sää oli vaihteleva. Kisan alkaessa kova helle ja tyyni keli. Myöhemmin sää vaihtui kovaan puhuriin ja ukonilmaan. Sähköä tuntui olevan ilmassa melkoisesti ja siitä aiheutuikin erikoinen tapaus. Olimme Hannun kanssa katoksen alla sateelta suojassa kun kuuntelin että katolla räikkä naputtelee rauhallisesti siimaa ulos. Innoissani ryntäsin ulos katsomaan missä siimassa pikku kuha roikkuu. Hetken raksutti päässäkin tyhjää kun totesimme äänen kuuluvan kelasta, mutta siimaa ei rullannut mistään ulos. Nappasin vavan käteeni tarkastaakseni homman ja sainkin mojovan räpsyn käteeni. No ainakin ääni hiljeni. Sama toistui muutaman kerran ja onnistuimme molemmat saamaan vielä yhdet pikku sähkötällit. Voimakkuudeltaan kuin hankaussähkö olisi räväyttänyt pikku räpsyn. Marko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti