tiistai 11. helmikuuta 2014

Venemessuilta vauhtia kauden aloitukseen.

Kalaxin porukka kävi Helsingin venemessuilla tutustumassa uutuuksiin ja tulihan sieltä jälleen vähän heräteostojakin tehtyä. Olimme Valmekan järjestämällä valmismatkalla (Kiitos järjestäjille). Bussi starttasi 8.2 n. klo 10 Valmekan pihalta ja takaisin Hämeenlinnassa oltiin alkuillasta. Matkassa olivat Marko, Jari ja Tomppa, sekä pari kaveria HSVU: n riveistä. Isolla kirkolla remmiin liittyi myös Timppa.

Vänern kevät 2013


Jälleen kevään koittaessa alkoivat miesten katseet kääntyä laivayhtiöiden sivuille rattoisan perhematkan takia. Turku-Tukholma oli kiinnostuksen kohteena ja pallomerta enemmän kiiinnnostivat autokannen paikkojen hinnoittelu. Kovan talven takia jännitettiin jäätilannetta, mutta luonnonlakeja uhmaten lähdimme matkaan. Suomineito paistatteli nätissä kevätkelissä viimeisiä kinoksia sulatellen, mutta kun matkaan lähdettiin niin kaikkeen pitää varautua.
Laivamatka sujui rempseästi ja aamulla kaikki miehet olivat reippaina jatkamaan matkaa. Suunta kohti Askevikia pois sateisesta Tukholmasta. Matkalla alkoivat aivonystyröiden kaikki työmiehet eli tiku ja taku kiihtymään, sillä keli huononi ja perille päästyämme leirintä alueella oli täysi takatalvi ja mökkimme rannasta jäätä riitti silmän kantamattomiin. Herkemmällä olisi kyynel vierehtänyt poskelle ja lämpöiset housuun. Tiesimme että raivoisat ruottalaiset olivat jälleen apunamme ja olivat menneet läpi jään ilman miästappioita. Eli ukot olivat moottorisahoilla päräyttäneet LaxHallin rampin auki. Ja kun me mentiin paikalle, olosuhteet olivat loistavat. Pieni miinus luonnonvoimille, sillä laskupaikalta ylöspäin oli suntin suu jäälautan sulkema.
Hyvänä muistutuksena niin meille kuin kaikille muillekin, muilla mailla vierahilla matkan päässä kotoa, vieras kieli, suuremmat murheet. Menomatkalla Hannun, Markon ja Jarin käytössä ollut Transit alkoi väsyä. Turbo tippui pois pelistä, muta onneksi tutun vien takia. Auto tien sivuun ja virrat pois, jolloin matka jakui. Muutama stoppi piti tehdä. Todennäköisesti ilmamääräanturi kiukutteli?
Eikä tässä vielä kaikki. Merkkiliikkeessä huollossa käytetty vene/kone ei käynnistynyt matkapäivän vajaana vetopäivänä. Akkukin oli kotona ladattu täyteen, mutta ei. Kalaxin pari muuta venettä lähti vesille, mutta yksi lähti mökille. Niin kuin ruotsalaiseen tapaan, mökki-isäntämme Aarne tuli jälleen apuun. Boosterilla kone käyntiin mökin pihassa. Hän jätti apukäynnistimen käyttöömme viikoksi ja akkuakin ladattiin hänen laturillaan ja päästiin taas normaaliin rytmiin. Vian syystä ei tietoa.
Ja kun vesille päästiin Lax Hallista, niin menossa oli ensimmäinen täysi vetopäivä. Yritimme LaxHallin väliköstä yöspäin selälle, mutta jäälautat olivat vielä esteenä. Nöyrinä palasimme takaisin kiertämään saaren. Matkalla teimme vuoden hyvän työn kun viitoimme ruotsalaisille jääesteestä.
No. matkalla seurasimme luotaimesta vedenlämpöjä ja samalla kun olimme puhelinyhteydessä Timpan veneeseen, niin tajusimme olevamme hyvin lämpimän vesimassan alueella ja kun kalaakin kaiussa näkyi niin kamat vetoon. Ei ehditty kaiikia vieheitä laskea kun ensimmäinen siima oli suorana perässä.

Tarina jatkuu kun kerkiän.marko

Kesä/syksy 2012

Aikaa on kulunut viimeisestä kirjoituksesta, vähän liiankin kanssa.
Kesä tuli kalasteltua pääosin kuhaa, josta mainittakoon komeimpana Hanskin reilu 4 kg:n messinkikylki vanajanselältä. Kalapäivät jäivät kesällä kuitenkin suhteellisen vähiin johtuen muista projekteista.


Timpan kuhasaalista elokuun puolenvälin jälkeen



Syksyllä alkoivat katseet kääntyä jalomman kalan puoleen. Päijänteen lohikala SM:ssä Padasjoella tempaistiin munat pataan koko porukka. Ei siellä tosin kaloilla juhlittu, vain 13 venekuntaa toi kalan puntarille 2 päivän kilpailussa.

Sunnuntaiaamun vesillelähtö 16.9.12 Padasjoella

Lokakuun puolivälissä oli HSVU:n korkeanpaikanleiri saimaalla. Retkelle lähti 7 venekunta/14 miestä. Neljään päivään saatiin muutama + 60 cm lohi joista komeimpana Falckin Terhon vajaa 4 kg kala.
Leiriltä kotiuduttua parin työpäivän jälkeen lähdimme perheen kanssa Gran Canarialle. Siellä tuli loikattua paikallisen kipparin kyytiin Puerto Ricossa josta tuloksena rauskut 20 kg ja 4 kg sekä kiloinen makrilli.



Rausku 20 kg kovan väännön jälkeen. Kala tuli n. 70m syvältä.


Reissusta palattuani olin lepopäivän kotona jonka jälkeen suunnistin takaisin saimaalle kolmeksi päiväksi. Mukana oli isä ja veli. Olosuhteet olivat hieman ankarammat kuin kanarialla, lunta tuli menomatkalla taivaan täydeltä ja yöpakkaset huitelivat -10 asteen paikkeilla. Kalantulo oli kuitenkin heikkoa, pieni lohi ja n. 60 cm nieriä joka pääsi takaisin hoitamaan suvunjatkamis velvollisuuksiaan.
Marraskuun alussa oli vuorossa HSVU:n viimeinen osakilpailu päijänteellä, johon kaveriksi lähti Marko. Kilpailu oli lohikala kisa josta lohkesi voitto 2,8 kg taimenella.






Marko ja taimen 2,8 kg.

Tuossa vähän pintapuolisesti menneen kauden tapahtumia.
Keväällä huhtikuun puolivälissä lähdemme taas tutulla porukalla Vänernille.
Reissua odotellen
Tomppa

Päijänne 10.6.

Kevät/alkukesä on ollut kiireitä täynnä ja kalastus jäänyt vähemmälle Ruotsin reissun jälkeen.
Sunnuntaiaamuna heräsin kellon soittoon kymmentä vaille neljä. Välineet olin pakannut edellisiltana joten pikaisen aamupalan jälkeen pääsin heti liikkeelle. Padasjoelle olin n. klo. 6.30 ja siitä puolentunnin päästä pääsin vesille. Tavoitteena oli lohikalat. Tapahtumia tuli päivän mittaan 3 kpl joista 2 takilasta 42 ft ja yksi potkurivirrasta. Kalat kuitenkin irtosivat muutaman sekunnin kiinniolon jälkeen joten kalojen laji jäi arvoitukseksi. Kalastuksen lopettelin kolmen maissa.
Veden lämmöt Päijänteessä oli 12-13 astetta.
Tomppa

Hauhonselkä 8.6


Keli oli komea ja vene pihassa kärryn päällä kuin koira lähdössä lenkille. Samalla mietiskelin Timpan soitteluita kuhakauden avauksesta, niin ei voinut muuta kuin käydä netistä lunastamassa luvat kuntoon ja vesille. Lähtö viivästyi tietenkin ja onneksi niin. Perheelliselle kun nopeita lähtöjä tulee muutenkin kuin kalavesille, nimittäin edellisiltana valuttelin peräöljyt pois(vihdoinkin) kun taas tuli lähtö toisaalle. Ajattelin että saapahan jäykät öljyt tulla rauhassa ulos ja pumppaan uudet paremmalla ajalla. Laitoin kylläkin tulpat paikoilleen ettei menninkäiset kömmi laakerikuulien väliin huilaileen. No, eipä hätiä mitiä kun muisti näinkin hyvin vielä pelaa. Motonetin “saippua pumpulla” uudet öljyt sisään ja menoksi. Kuin varkain, oli apukuskin paikalle kiivennyt nuori kalamiehen alku varustautuneena kalareissuun. Homma sai taas uuden mausteen, mutta matkaan lähdettiin ja usko kalantuloon oli kova.
Vesi oli Alvettulan rampilla melko korkealla ja rantaa on ilmeisesti kylätoimikunnan puolesta ehostettu edukseen. Vene loiskautettiin vesille ja keula kohti Hauhonselkää. Juuri kun hyvää muistiani kehuin, niin jätin lyijyrasian tallin lattialle.
Takiloita liotettiin 10 jalan molemmin puolin ja plaanareihin laitettiin syvänne sekä pinta uintisia vaappuja. Aloittelimme kylän puoleisen rannan matalasta reimareiden luota. Muutama lenkki siinä ja nuori herra otti pienen sättimisen saattelemana ruorin haltuunsa. Uistimetkin piti vaihtaa heti toisenlaisiin. Toinen puoli vaihdettiin ja laivakapina laantui. Onneksi tuolla ei ollut mitään vaikutusta ja pääsin taas pikkuhiljaa pätemään omilla jutuilla. Siirryimme karikon reunaa myötäillen ja kiersimme saarten välistä karikon toiselle puolen. Kuinka ollakkaan, takilavapa nypytti muutaman kerran ja käsin laukaistuna irtosikin. Vapa pojalle käteen ja sieltähän se kaudenavaus kuha 50cm tulikin. Ottipelinä oli Jesse hunter keltainen mustalla selällä väritettynä. Taas oltiin kavereita ja kovia kalamiehiä. Myöhemmin saatiin pieni hauki, takilasta sekin. Todennäköisesti vedimme liian pinnasta, eli puhdas ylilento. Paluumatka meni niin kuin vanhempienkin kavereiden kanssa, eli kaveri nukahti autoon…
Marko & Aleksi
 

Lahden Vesijärvi 12.5


HSVU:n ensimmäinen osakilpailu. Kalaxin porukasta mukana oli Marko ja Timppa jolla kaverina Markku. Kisapäivälle oli luvattu kunnon myräkkä ja tällä kertaa ennustukset pitivät paikkansa. Aallokko löi Rapalanrannan aallonmurtajan yli ja kilpailuun uskaltautui kaikkiaan vain seitsemän venekuntaa. Aamupäivä oli kaikilla hiljainen ja ruoria sai veivata ihan tosissaan. Haeskelimme rauhallisempia paikkoja joissa kalastus olisi edes hiukan mukavempaa. Timpalla ja Markullla jäi mittakala sentin päähän. Markolla oli parempi onni iltapäivällä. Punnitukseen kisan suurin hauki 4640g ja toinen hiukan pienempi sekä pari komeaa yli 500g ahventa. Ahvenia kilpailussa nousi muutenkin melko hyvin ja ainakin isoja, sillä kisan suurin ahven painoi 720g.




Kisan jälkeen keli satamassa oli jo rauhoittunut.

Vänern, Askevik 6-14.4


Ilmassa oli jälleen suuren urheilujuhlan tuntua kun kahdeksan kalakiimaista sonnia ryntäsi lohilaitumille Ruotsin Vänernille. Majapaikkana toimi jälleen Askevikin leirintäalueen mökki ja paikan isäntä Aarnen vieraanvaraisuus oli taas vertaansa vailla. Alue oli muuten loppuun myyty ja vieläpä suomalaisille uistelijoille. Sitä voisi suomessa kalastusasioista päättävät tahot pohdiskella syvemminkin.
Matkaan lähdettiin kolmen venekunnan voimin. Ikolan Timolla oli jälleen Antti Haikka kartturina. Myös Kekin Tomppa sai värvättyä mukaan tutun miehistön Veli-Matti Ahvenharjun ja Pertin. Aaltosen Hannu hankki viime kesänä 580 Pilotin, joten sillä lähdettiin nyt matkaan. Kyytiin hypppäsi Marko Lehtonen ja uusi tuttavuus reissuillamme Jari Vekka, joka sai kunnian kammeta reissun suurimman lohen 9,2kg veneeseen.

7.4 lauantai
Hannu, Jari ja Marko
Aloituspäivä oli vajaa vetopäivä, mutta kontaktia kaloihin kuitenkin saatiin. Pommimontun ympäriltä pari vähän yli 60cm lohta. Toinen niistä savusteltiin mökillä ja toinen jatkaa kasvuaan. Enempi pohdintaa aiheutti nimi pommimonttu ja Ruotsissa? Kukaties siellä lepää vanhat kirveet ja ritsat…

Tomppa, Vellu ja Pertti
Puolikkaaksi päiväksi ei viitsinyt pitkälle lähteä ajelemaan joten pyörimme kolmion Marpilen, pommimonttu ja Fällbanken sisällä. Tapahtumia oli 2, alamittainen lohi ja 7 kg hauki. Ei paljon päivästä jäänyt käteen.

8.4 sunnuntai
Hannu, Jari ja Marko
Toisen vetopäivän aamu oli hiljainen myös kalojen suhteen, mutta iltapäivällä löysimme hieman lämpöisemmän pläntin lätäköstä ja sitten alkoi siimat viuhua. 4,7kg lohi, 4,7kg lohi ja riemun räjäyttänyt 9,2 kg “istari”lohi. Sen huomasi jo tärpistä että nyt on juna siiman päässä. Vapa jäi mutka- asentoon ja rulla rääkyi armoa. Väsytysvuoro oli 40v synttäreitään juhlineella Jarilla. Aikansa nautiskeltuaan, veneessä pötkötteli komeat lohi ja saamamies. Hieman Jari valitteli käsien puutuneen. Ilta jäähdyteltiin parin alamitan kanssa.



Vekan Jari poseeraa

Tomppa, Vellu ja Pertti:
Jo edellispäivänä päätimme että lähdemme 30 km päähän Kilsuddeen. Aamulla oli pakkasta jokunen aste joten siirtymän jälkeen roikkui veneen ulkopuolla olleesta haavista komeat jääpuikot. Päivä meni rauhallisesti, vain 2 alamittaa häiritsi päivää. Illalla alkoi navakka tuuli joka teki paluumatkasta tuskaisen pitkän. Voisi verrata matkaan Golgatalle.

9.4 maanantai
Hannu, Jari ja Marko
Kolmas päivä olikin jo varsin ankea. Pari alamittaa kävi näytttäytymässä. Ei siis makeata mahan täydeltä.
Tomppa, Vellu ja Pertti
Nyt emme lähteneet merta edemmäs kalaan vaan jäimme samoille alueille missä lauantaina pyörimme. Aamu oli hiljaista kunnes puolenpäivän aikaan räpsähti triplatärppi josta saimme 2 kpl 64 cm evättömiä taimenia, kolmannen kalan karkuutimme. Hetken päästä tuli 4 tapahtumaa lisää, 2 alamittaa ja 2 karkuutusta. Kuitenkin 2 kala kyydissä.


Vellu kepittää

10.4 tiistai
Tuulipäivä. Keli oli niin kova ettei vesille ollut turvallista lähteä. Kuuntelimme mökissä äänikirjana juoppohullun päiväkirja.

11.4 keskiviikko
Hannu, Jari ja Marko
Jälleen vesillä ja siimat suorana. Tyynessä ja sateisessa kelissä siimoja kiristeli 4,3kg taimen, joka muuten oli reissun eka takilasta (7m)napannut otus ja lähti myös mukaamme mökille. Ja kun vauhtiin päästiin niin 4,2kg heimoveli (lohi) irokeesilla varustettuna kävi hyvästelemässä kamunsa ja etsii sinkkuna uutta seuraa. Alamitta taimen nappasi vielä päivän päätteeksi jälleen takilasta 7m.

 


4,3kg taimen Markon hellässä syleilyssä.

Tomppa, Vellu ja Pertti
Jatkoimme välipäivän jälkeen siitä mihin maanantaina jäimme eli olimme samoilla alueilla mutta kalat loistivat poissaolollaan.




Iltapuhteet satamassa

12.4 torstai
Hannu, Jari ja Marko
Tänään keula kohti Brommön heinäseipäitä. Päivä alkoi kalatapahtumalla heti aamusta, joka kuitenkin irtosi. Sitten räpsäytteli tasaisesti mitallinen luonnonkala, 63cm istari, alamitta tane ja illalla vapautimme vielä 60cm lohen. Moni kaloista tuli n.60g painon takaa. Illaksi valuimme Brommösundin välikköön. Hyvin oli kalaa, mutta pientä.
Tomppa, Vellu ja Pertti
Oli tehtävä jotain paikanvalinnan suhteen. Heitimme aamulla kruunaa ja klaavaa, lähdemmekö ajamaan Laxhalliin vai Baggeruudiin. Baggeruud voitti. Aamulla 30 km siirtymä komeassa tyynessä kelissä. Aloitimme vetämisen Kilsuddesta aamuauringon saattelemina. Kaloja näkyi käyvän peilityynen järven pinnassa napsimassa ilmeisesti veteen pudonneita hyönteisiä. Parintunnin jälkeen tuli melkoinen sumu, hyvä jos näkyvyyttä oli 60 m. Pyörimme laajaa ympyrää koska tiesimme ettei siinä ollut verkkoja ja toisia veneitä. Sumu kun hälveni, lähdimme kohti Baggeruudia. Iltapäivällä n. klo. 16 teimme veneessä ruuat. Niitä kun aloimme nauttimaan alkoi kiivas räikän pärinä katolta. Vellu ampaisi vapaan kiinni eikä kala tuntunut pysähtyvän millään. Vellu kiristi jarrua sen minkä uskalsi mutta kala oli vetänyt siimaa jo pihalle reilu 60 m. Totesimme että nyt on ennätysjärvärä kiinni. Vellu alkoi pumpata kalaa sisään. Samantien lähti viereinen plaanari peruuttamaan komean räikän äänen säestämänä, oli Pertin vuoro. Alkuun luulimme että kala oli vetänyt viereiset plaanarit ristiin mutta hetken kuluttua selvisi että kaksi eri on kalaa kyseessä. Vellu sai oman kalansa kovan vääntämisen jälkeen veneen viereen jolloin haavi heilahti. Kala oli evätön, kuitenkin “vain” 5,4 kg (vaikka alku antoi odottaa aivan muuta). Toinen kala oli vielä Pertillä kiinni ja hän odotteli rauhallisesti vapautuvaa haavia. Tämä veijari oli samankokoinen luonnon kala mutta ihme kyllä huomattavasti kesympi siiman päässä (lukuunottamatta komeita hyppyjä lopussa). Loppupäivä meni rauhallisissa merkeissä.



Ryhmä poseeraus




 

Lohi 5,4kg & Tomppa

13.4 perjantaiHannu, Jari ja Marko
Reissun viimeinen vetopäivä, koska mökit ovat nyt kovin haluttuja, joudumme luovuttamaan sen jo la klo. 11. Palasimme jälleen tutuille paikoille Fällbankenille. Klo 8:48 takila 8m alamitta tane, klo 9:10 taimen 60 cm vapautettiin (30g paino), klo 13:45 alamitta tane pommimontulta. Sitten takaisin Fällbankenille, josta pari alamitta taimenta ja alamitta lohi.




Ilta-aurinko

Tomppa, Vellu ja Pertti
Otimme viimeiseksi päiväksi suunnaksi Laxhallin. Aamupäivällä oli 4 alamittaa ja yksi hyvä lähtö plaanarista joka kuitenkinkin irtosi. Illalla saimme hauen raateleman 64 cm evättömän lohen sekä karkuutimme samankokoisen. Alamitat häiritsivät jonkin verran päivää. Yleisesti ottaen viikko oli hiljainen myös sataman muilla Suomalais-veneillä joita Askevikissä oli parisen kymmentä. Kuitenkin mukava reissu jälleen länsinaapuriin. Tosin sitä “Päivärinnan tapausta” emme viikossa saaneet selvitettyä ;)

14.4 lauantai
Tavaroiden pakkaus ja mökin siivous josta saimme oiken kehuja mökille tulleelta “siisteystarkastajalta” joten julkistetaan se myös täällä!

Päijänne 31.12.2011


Syksy oli kiireinen ja reissut jäi vähiin niin pientä poltetta oli vielä lähteä kokeileen. Mukaan lähti Aleksi 7v. kun on sitä pitkin syksyä pyydellyt. Viimepäivien lauhat kelit ja syysmyräkät olivat pitäneet rannat auki ja vene päästiinkin laskemaan Padasjoen satamasta. Olimme liikkeellä löysällä aikataululla että voimia jäisi vielä uudenvuoden juhlintaankin. Vesillä olimme varttia vaille yksitoista ja aloimme nostelemaan puoli kahdelta.
Uistelimme pienet lenkit Padasjoenselällä ilman minkäänlaista tapahtumaa. Keli oli loistava. Kevyt lounaistuuli ja puolipilvinen pakkaspäivä. Tai no jos tapahtumaksi ei lasketa “raksikurssilaisen” väittämää hypotermiaa. Ja kun on kerran uudenvuoden aatto niin kurssiin voidaan vielä liittää uisteluun kiinteästi kuuluva after fishing. Kausi oli osaltani tässä -tai ainakin kalastusvuosi. Marko

Vesijärvi 4.11.


Vellun kanssa heitimme päivän reissun Lahden Vesijärvelle. Aamuhämärissä lähdimme vesille eikä ensimmäistä tärppiä tarvinnut kauaa odotella. Siitä tuli karkuutus ja kalan merkki jäi epäselväksi. Tapahtuma oli violetin värisessä omamaalaama VK-raksihupussa. Päivä kului, kunnes puolenpäivän jälkeen alamitta n. 40 cm taimen häiritsi rauhallista päivää. Hiljaisuus jatkui joten n. klo. 15 teimme radikaalin ratkaisun ja vaihdoimme raksit vaappuihin. Ei ole aikoihin tullut vedettyä keinovieheitä lohikaloille joten oli mielenkiintoinen kokeilla loppuaika kuinka käy. N. puolen tunnin päästä oli vähän parempi kala kiinni mutta kuinkas muuten kun hetken päästä taas karkuutus. Emme edes päässeet näkemään mikä siiman toisessa päässä oli. Pimeään asti veto joka ei kuitenkaan tuottanut tulosta. Lopuksi vehkeitä nostaessa hauki oli käynyt ryöstämässä uistimen lenkkisolmun takaa, saihan komean Lappian huulikorun.
Tällä menolla perhe taitaa kuolla nälkään joten täytyy varmaan hakea kaupasta vähän perunoita ettei lopu jäljet kokonaan:)
Veden lämmöt olivat 7.5 – 7.8 astetta. Aamusta puoleenpäivään keli oli melkoisen sumuinen joka kuitenkin iltapäiväksi selkeni.



Tomppa

Kalaxin miehet salakan pyynnissä







Hieman viime tippaan jäi syöttien hankinta tänä vuonna, mutta ehdittiinpäs ennen jäitä. Sen verran oli tavaraa ettei vacuumiin viitsinyt enään imaista vaan foliovuokiin pakattuna n. 650 salakkaa (21 rasiaa) sujahti pakastimeen ja kavereille loput. Eihän ne aivan suorassa siellä lepäile, mutta aikaisemmat kokemukset ovat osoittautuneet ihan hyviksi. Käyttöönotettaessa kalat sulaa vesiastiassa ja ovat helppo tarvittaessa oikaista. marko

Päijänne 29.10.2011


HSVU:n kauden viimeinen osakilpailu väännettiin Päitsillä Padasjoen sataman toimiessa kiintopisteenä. Leudossa syyskelissä kelluttiin päivä nihkeän syönnin saattelemana ja punnitukseen kelpasi vain yli 52cm lohikalat. Aamulla satamassa keli näytti todella hyvältä, mutta päivän valostuttua tuuli alkoi yltyä ja uistelu Tehillä oli jo hankalaa.
Timppa/ Markku
Timppa lähti kisaan Markun kanssa ja suuntana Tehin selkä. Keli oli armoton tuulen suhteen ja he saivatkin laskettua vain toisen puolen plaanarivieheet ja molemmat takilat, mutta toisen puolen plaanarin vasta kahden maissa päivällä. Paikanvalinta ei siis mennyt aivan nappiin. Ei Punnittavaa. Hirmuisesta hauesta kiersi huhua???
Tomin venekunta
Reissu jatkuu ja rapsaa tulee kun miehet kotiutuvat. Ps. Lähtivät kisareissuun pe aamuna.
Marko
Hannulle riiti tyhjänveto päitsillä ja hän laittoi veneen pressujen alle. Siispä Marko lähti matkaan huippuunsa trimmatulla foxilla jolla on enemmän raatokuljetuksia kuin paikallisella hautaustoimistolla. Suuntana oli Tehin selkä mutta siirtymäajossa kettu otti sen pituisia loikkia että päätin jäädä hieman suojaisemmalle alueelle Punapääluodon maisemiin. Paikka ei sinänsä ollut edes huono, sillä kalaa näkyi alueella olevan. 9:40 salakka poloista vietiin kuin kuoriämpäriä. Sain kammettua taimenen veneen vierelle, mutta sitten alkoi yksin uistelijan ongelmat. Ranta vastassa, kova tuuli ja haavikin toisella laidalla. Kala sai hiukan löysää ja käytti tilaisuuuden hyväkseen. Olisi saattanut olla jopa mittakala? Kilpailun voittaja pyöri samoilla paikoilla onnistuen nappaamaan kaksi kalaa punnitukseen.
Tomppa/Jorma
Perjantai:
Isäukon kanssa startattiin perjantaiaamuna reisuun kohti Padasjokea. Vesille päästiin ennen klo. 9 ja suunnaksi Tehin-selän eteläpää. Päivä oli hiljainen, n. reilu 2 kg;n lohikalan karkuutus potkurivirrasta ja reilu 3 kg:n hauki takilasta.
Lauantai:
Sama tahti jatkui kalantulon suhteen. Aamulla aloitimme vetämisen Varpusenlinnan selältä ja illalla päätimme kalastuksen Tehille. Päivän ainut tapahtuma oli jälleen reilu 3 kg hauki aamupäivällä.
Sunnuntai:
Mökin olimme sopineet luovutettavaksi klo. 14 joten aamupäivä oli aikaa kalastukselle. Nyt jäimme Padasjoen selälle. Päivän tapahtumina, kuinkas muuten, hauki tärppi joka sitten päätti viedä raksin mukanaan. Lisäksi oli yksi takilan laukeaminen mutta syyllinen jäi epäselväksi. Todella heikko reissu lohikalojen suhteen joten joutihan tuolta järveltä jo kotiinpäin lähtemään.
Tomppa

Saimaa 13.-16.10


Perinteinen Hämeenlinan Seudun VetoUistelijoiden korkeanpaikan leiri pidettiin Saimaalla joka muutettiin Puulalta viimetingassa . Pääkohteena oli Yövesi sekä Liittokivenselkä. Kovin ihmeellisiä saalisilmoituksia ei julkisuuteen ollut tullut kummaltakaan altaalta joten odotukset eivät järin korkealla olleet.





Laituripaikat oli vähän tiukassa ja turvauduttiin kylkikiinnityseen.

Tomppa ja Tero:
Torstai aamuna puoli kuuden jälkeen lähdettiin Timpan kanssa omilta tahoiltamme kohti Ristiinaa. Tapasimme Kuortin ABC:llä jossa veneiden ja miesten tankkaus. Tiedossa kalastusta to. ja pe. yksistään kunnes Ahvenharjun Tero saapuu kaveriksi lauantaiksi ja sunnuntaiksi.
Vesille pääsimme veneiden laskun ym. virittelyn jälkeen vähän yli klo. 12. Itselläni tuli ensimmäinen ja päivän ainoa tapahtuma klo. 14.20, järvilohi 62 cm, 2,6 kg. Omamaalaama violetti VK-huppu n. 10 g painon takaa ulommaisesta plaanarista.
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Perjantain järvilohi.
Perjantai aamuna ajoin Liittokivenselän puolelle. Aamun pimeydessä raksien virittäminen tuntui kestävän ikuisuuden kun uintia ei tahtonut nähdä sitten millään. Tuolta alueelta ei kuitenkin suurempia tapahtumia tullut, ainoana alamitta lohi, joten siirryin puolenpäivän jälkeen Yöveden puolelle. Hiljainen oli iltapäivä eikä kalatahtumia tullut. Tero saapui illalla kaveriksi lauantaiksi ja sunnuntaiksi.

Lauantaina irtosimme laiturista jälleen pimeässä ja ajelimme Käenniemen selälle. Ei oltu montaa raksia ehditty virittää kun kuului terävä raikän parkaisu josta tuloksena taimen 61 cm/2,3 kg. Auringon ensisäteet valaisivat järveä kun n.10-15 min edellisestä kalasta oli toinen kiinni. Järvestä nousi lohi 62 cm/2,7 kg. Ei paremmin aamu voi alkaa. Siihen hyytyi syönti, loppupäivän tapahtumat oli 3 alamittaa. Molemmat mittakat tuli pinnasta pienten painojen takaa.












Tero taimenen kanssa auringon nousussa.






Poseeraus vielä kolmistaan

Sunnuntaiaamuna jälleen samalla kaavalla kuin edellisetkin aamut. Ei tullut tälläkertaa tulosta. Vetoa puoleenpäivään saakka jonka jälkeen lähdettiin siivoamaan mökkiä ja veneen nostoon. 1 alamitta häiritsi sunnuntai aamua, siinä sen päivän tapahtumat. Veden lämmöt oli pudonneet tortain 10,5 asteesta 9,8 asteeseen.

Marko ja Hanski:
Lähdimme Hannun kanssa torstaina iltapäivällä ajelemaan kohti Saimaan selkiä ja olimme perillä iltahämärissä. Poikkesimme perillä vielä tuttuun maataloon kyselemään kuulumiset ja miten on kala tarttunut pyydyksiin. Veneen laskimme vesille pilkkopimeässä ja ajelimme Kuitinselän ja pienten kapeikkojen läpi karttaplotteriin luottaen.


 

Pientä extremea menomatkalla.

Perjantai aamuna irtaannuimme satamasta jälleen pimeän turvin ja Tompan hyvän alun jälkeen odotukset olivat korkealla. 15 raksia pyörähteli jo vedessä kun aurinko alkoi näyttäytyä. Reissulla maagiseksi ajankohdaksi muodostunut aamukasi antoi heti reissun suurimman kalan. 3.2kg järvilohi nappasi takilasta 12m syvyydestä lapinkullan väreihin (itse) maalattuun pikku-VK hupppuun salakkasyötillä. Viisi metriä yläpuolella pyörähteli kultaisella kameleonttiteipillä viritetty levy rakseineen. Päivä antoi vielä reilu 50cm taimenen ja pari vielä pienenpää jalokalaa. Voisiko reissu paremmin alkaa.
Lauantaina oltiin jälleen hyvissä ajoin liikkeellä. Kello kahdeksan aamiaispöytään emme osuneet, mutta pari alamittalohta päivä kuitenkin antoi. Pieni yllätyskin odotti mökillä kun tuttu isäntä oli tuonut aamulla nuotattuja muikkuja. Hannu pyöräytti ne pannulla ja hyviä oli.


 

Hannu väsytyspuuhissa. Salakan raato näkyy jo ilmassa sivulla.


 
Kippari miettimässä kummalta puolen kala yllätettäis...

Sunnuntaina oli taas todettava että aika kalastellen vierähtää nopeasti. Pakkasimme Hannun kanssa tavarat jo aamulla veneeseen ja uistelimme puolille päivin saaden yhden alamitta taimenen.
Keli oli hyvä koko reissun ajan, vaikka kauden ensimmäiset räntäpisaratkin saimme niskaan ensimmäisenä päivänä, mikä oli paras päivä saaliiden suhteen. Eipä kaduttanut vaihto puulalta Saimaalle. Ps. norppa jäi tällä kertaa näkemättä.


 

Se oli siinä.

Timppa, Antti ja poika:
Niin kuin Tomppa jo aiemmin mainitsi, Timppa tuli pojan kanssa jo torstai aamuna hakien tuntumaa vesille. Antti hyppäsi kyytiin perjantai aamusta. Poika, siis hallitsevien järvilohikalojen suomenmestareiden palkintopokaali jäi vahtimaan mökkiä, nuori kun on vielä tositoimiin. Ensimmäinen mökkireissu kuitenkin.
Liekö mestaruuskrapulaa, mutta herrasmiesmittaan yltävää vonkaletta ei siimanpäähän puraissut. Tapahtumia ja yritystä kyllä riitti.
psta: marko


Järvilohikalojen SM- Padasjoki 17- 18.9


Kalaxin porukka lähti liikkeelle kolmen venekunnan voimin. Tomppa/ Vellu, Hannu/ Marko, ja sittemmin suomenmestareiksi leivotut Timppa ja Antti. Majoituimme perjantai illan aikana Kullasmarinan komeisiin mökkeihin ja hoidimme veneenlaskut ja muut valmistelut hyvissä ajoin rauhassa. Edustimme myös Hämeenlinnan seudun vetouistelijoita, joten Timon ja Antin kala oli voiton takeena myös seurojen välisessä kisassa.
Hannu/ Marko:
Aamulla kohti Tehin selkää ja 15 raksia uimaan Punapääluodon läheltä, keulan näyttäessä pohjoiseen. Uistelimme munaluotoa hipoen kohti koreakoivua ja siitäkin ohitse. Päivän saalis pari alamittaa, jotka jäivät hyväkuntoisina edelleen uiskentelemaan. Ilta kului after fishingin merkeissä, mutta aamulla oltiin jo hyvissä ajoin liikkeellä. Sunnuntain pyörimme Lietsaaren reunoilla ilman tapahtumia. Hieno tapahtuma hyvässä kelissä ja kun vielä kaverit menestyivät, niin reissusta jäi hyvä maku.
Tomppa/ Vellu:
Aloituspaikaksi päätimme Varpusenlinnan selän. Kellosalmen suulta raksit vetoon josta suuntasimme Virmailan saaren luoteiskulmaa kohti kiertäen keskellä selkää olevat matalikot. Puoleen päivään kiertelimme Virmailan reunaa jonka jälkeen päätimme suunnata Tehille. Tehin länsireunaa nousimme pohjoista kohti syvyyskäyriä pitkin ajellen. Päivän päätimme Koreakoivun nurkille. Joko kalat kiersivät meidät tai me kalat, ei tapahtumia. Sunnuntai aamuna irtosimme laiturista klo. 6.30 suuntana Asikkalan selkä. Siellä “veneilimme” puoli yhteen saakka jolloin yhteisellä päätöksellä päätimme nostaa tehottomat raksimme ylös ja lähteä kohti kisakeskusta. Ei tunnu Päijänteessä liikaa lohikalaa olevan jos 126 loppuunasti varusteltua uisteluvenettä tuo kahden päivän kilpailussa yhteensä 23 lohikalaa puntarille alamitan ollessa 55 cm. Lisäksi vielä kelit suosivat kilpailua. Kiitokset kuitenkin kaikille kavereille mukavasta seurasta ja kisajärjestäjille hyvin järjestetystä kisasta.

Sunnuntai aamu valkeni kauniina.
SUOMENMESTARIT
Timppa/ Antti:
Perinteeksi muodostuneisiin Järvilohikala SM-uistelukilpailuun lähdimme Tällä kertaa Ikolan Timon kanssa.Uistelutunteja molemmilla on takana jo tuhansia,eli joitain pientä uistelusta jo tiedämme :)
Saavuimme sataman vieressä olevaan hulppeaan majoitukseen jo perjantai-iltana,ilta kuluikin saunoessa ja kuulumisia vaihtaessa tutussa porukassa.


Lauantai-aamuna pirteänä aamupalan kautta veneelle miettimään päivän taktiikkaa ja valikoimaan taas parhaat värit sadoista hupuista ja levyistä.Tällä kertaan jätin toisen puolen vapaaksi levyistä,Timppa niitä muutaman kuitenkin viritteli vapoihin.Huppuväreiksi valikoitui lähes ainoastaan luottovärejä,joilla oli kalaa aikaisemminkin päijänteeltä saatu.


Vetopaikaksi oli jo aikaisemmin valittu tehinselän pohjoispää ja sinne ajoimme muita väistellen.Raksien virittely meni suhteellisen helposti vanhasta tottumuksesta ja noin tunti aloituksesta oli jo 14 salakkaa pyörähtelemässä mitä ihmeellisempiä kuvioita


Muutaman tunnin uistelun jälkeen ajattelin katsoa plaanarisyöttien kunnon,muutaman sain laskettua jo takaisinkin kun alempaa takilavapaa alkoi jokin kovasti ravistelemaan.Vapa käteen ja ensiajatus oli että haukihan siellä pureskelee kovasti salakkaa,mieli muuttui kyllä hetken päästä kuin iso lohi hyppäsi ilmaan lähellä venettä.Hypyn jälkeen sukellus syvälle ja siinänä samassa alkoi toisenkin puolen takilavapa nykiä,no solmussahan ne oli ensiajatus ja jarrua vaan auki.Hetkenaikaa väsyttelyä kahdella vavalla ja sitten tuli ajatus että siitä ylimääräisestä vaan siimat poikki,sitä ei kuitenkaan tehty ja toinen siima irtosi herkästi.Timpan saatua toisen raksin käteen huomasimme että sekin oli aivan raadeltu joten meillä oli tuplatärppi.Muutamien lyhyiden syöksyjen jälkeen lohi oli valmis haavittavaksi,hyvin oli kutosen koukku vielä veneessäkin kiinni ja pappi sai puhua.Ottivärinä oli vk pikku-uv huppu pinkillä raidalla ja 11cm salakka :)


Nopea punnitus ja mittaus,uskottava oli että yli viidenkilon lohi on meidän.(Tarkka punnitustulos 5290 ja 76cm).Siitä alkoi soittelukierros tutuille ja muutamat kuvatkin tuli otettua.Loppupäivänä saatiin pari alamitta taimenta ja useita tärppejä,sunnuntain vetopaikasta ei edes tarvinnut keskustella.


Sunnuntai-aamuna taas virkeinä vesille ja olimme tutulla paikalle tehillä juuri kellon löydessä seitsemää,auringonnousu tyynellä järvellä oli taas kokemisen arvoinen.Päivä meni uistellessa liiankin hienossa ja lähes tyynessä kelissä,kalojen arvasimme olevan hyvin tiukassa ja vain yksi alamitta taimen häiritsi päiväämme.


Jaa niin voitimmekin jotain pientä ;)
La päivän voitto
Suurin kala
Kokonaiskilpailu
Ja vielä seurojen välinenkin pysti tuli Hämeenlinnan seudun vetuistelijoille.


Suuri kiitos kuuluu kavereille ja tutuille jotka ovat jakaneet tietoa ja taitoa vuosien varrella :)
VK-tiimiäkin kiitämme erittäin monipuolisista ja kalastavista välineistä ja vinkeistä :)
Antti ja Timo

Antin helläsä syleilyssa voittokala

Ilmoila 21.8


Hannu oli käynyt edellispäivän aamuna kuokkimassa muutaman kuhan kyytiin ja siitähän se polte taas tuli. Käytiin Aleksin kanssa muutama tunti iltapäivällä kellumassa Karhusaaren kulmilla ja saaliina pari haukea. Syvänteestä takiloiden perästä. Paikalla näkyi komeita pallomaisia parvia, olisko muikkua. Kalaxi Marko

Kuohijärvi 20.8.




Veljesturnaus pidettiin kuohijärvellä 20.8. jossa kisailtiin isoveljet vs. pikkuveljet. Lajeina oli vetouistelu, mölkky ja petanki. Uistelu kisan aika rajattiin siten että klo. 17.00 pitää olla rannassa jonka jälkeen oli ns. mökkilajit vuorossa. Tomppa ja Tero edustivat isoveljiä (BB) ja Vellu ja Jape niitä pienempiä.
Kalakisa alkoi heti aamusta Tompalla ja Terolla karkuutuksella ja lievästi alamitta kuhalla 41 cm. Samaa selkeää karkuutuslinjaa jatkettiin (koukunvaihdoista huolimatta) päätyen päivänpäätteeksi tapahtumien määräksi 11 kpl. En muista koskaan ennen olleen kiinnijäämisprosentin noin huono! Iltapäivä oli molemmilla venekunnilla hiljainen. Kalakisa oli kuitenkin erittäin tasainen päättyen jalkapallonumeroin 0-0. Tompan ja teron saalis oli alamitta kuha ja alamitta hauki, kun Vellun ja Japen saalis oli alamitta hauki. Kuhalla alamitaksi määrättiin 42 cm, hauella 60 cm ja ahvenella 25 cm.
Mölkky päättyi murskaavin erälukemin Tompalle ja Terolle 3-0. Petankin voiton korjasivat Jape ja Vellu erävoitoin 3-1. Päätettiin otta vielä ratkaisulajiksi tikkan heitto jonka Vellu ja Jape hoitivat itselleen. Näin “poika” siirtyi seuraavaksi vuodeksi pikkuveljien haltuun.

Perjantai-illan veneenlasku.

Tomppa

Elomessu- uistelu HML


Messujen yhteydessä Kuhaveljet järjestävät uistelukilpailun Vanajan reittilupa- alueella. Kilpailuun osallistui 22 venekuntaa ja Kalaxin porukasta Marko poikansa kanssa. Suuntasimme tutuille paikoille Miemalan suuntaan vaikka viiikko sitten sieltä ei suuria saaliita noussut. Ei nytkään. Pieniä haukia ja ainoa kilpailuun kelpaava kala oli n. 28cm ahven, jota emme käyneet punnitsemassa. Neljä uistinta jäi pohjaan ja kaksi jonkun muun menettämää löydettiin kellumasta miemalasta.
Puoli neljän maissa Aleksi sanoi kahden miehen tippuneen soutuveneestä Miemalanselällä. Niinpä tosiaan oli. Soutuvene oli kumollaan ja miehet vedenvarassa liivit päällä. He yrittivät nousta uudelleen veneeseen siiinä onnistumatta. Heitä kohti näkyi lipuvan HT- vene jonne miehet yrittivät nousta. Se ei niin vaan onnistunutkaan ja otettiinkin jo Aleksin kanssa kamat ylös ja lähdettiin katsomaan tarviiko apua. Vedessä oli kaksi miestä armeijan varusteissa ja luulinkin kyseessä olevan jonkinmoinen partioharjoitus. He olivatkin jäämässä eläkkeelle ja menossa oli läksiäisrituaalit ja HT- vene kuului kuvioon.
No päivä oli pulkassa. Kalaxi Marko.

Kalastuspiste- uistelu HML


HSVU:n osakilpailu ja samalla yleinen kisa jossa sijoituksen ratkaisi venekunnan kaksi suurinta kalaa ilman kertoimia. Team Kalaxi oli mukana kolmen venekunnan voimin. Timpalla mukana Markku, Tompalla Vellu ja Markolla Aleksi. Mukana oli 27 venekuntaa.
Kalansyönti oli heikkoa, mutta taas kalamiehet erottuivat veneilijöistä. Markolla ja Aleksilla saaliina hauki 2900g. Timo ja Markku toivat rantaan kilpailun suurimman kalan hauki 6645g ja lisäksi pienempi hauki, joilla irtosi kilpailun voitto. Tompalla ja vellulla oli vaikeampi päivä, eikä heidän tarvinnut kalalaatikkoaan sotkea. Tulokset: http://hsvu.fi/sites/default/files/Kalastuspiste%20tulokset.pdf

Kuohijärvi 30.7.


16 venekuntaa lähti kisaamaan HSVU:n IV osakilpailuun Kuohijärvelle. Syönti ei tähti hivellyt mutta sijoitukset saatiin ratkottua. Seurallamme on sääntönä että puntarille saa tuoda 5 kalaa/kalalaji, paitsi ahven, jolla ei ole rajoitusta. Marko ja Hanski pärjäsi parhaiten, heillä kuhaa 4480 g, sijoitus 4. Tompalla oli kyydissä Vekan Jari ja heillä kuhaa (+30 cm ahven) oli 4095 g, sijoitus 7. Timpalla matkaseuraksi lyöttäytyii M. Pitkäranta, heidän kirouksena oli alamitat. Kuhat olivat pääsääntöisesti kokoluokkaa 44 cm – 50 cm. Kuhan alamitta kisassa oli 42 cm.
Tomppa

Kuohijärvi 17.7


Iltakeikka. Puhelin pirisi pari kertaa päivällä, että lähdetääs kuhaa uisteleen kun on komea keli ja kala otillaan. Koti puuhastelut estivät pidemmän reissun, mutta illalla käväistiin iltasyönnillä. Tomppa nappasi kyytiin isänsä ja Markolle tuli kaveriksi innokas kalastajan alku Aleksi 6v. Tomppa ehti reilu tunnin aikaisemmin aloittelemaan ja me oltiin Aleksin kanssa kamat vedossa kahdeksan maissa.
Ilta oli melko tyyni ja keli muutenkin hyvä. Järvellä olleet verkot mehukatti merkkeineen aiheuttivat nopeita käännöksiä, mutta kaikista selvittiin. Molemmilla suurin kuha oli ihan komeaa n.50cm luokkaa. Tomppa lopetteli yhdentoista maissa kun meni aamulla töihin.
Nuori herra Aleksi on oppinut nopeasti vetouistelun maagisen juonen ja suoraan isovanhempien kanssa vietetyn viikonlopun caravan reissun päätteeksi hyppäsi iltasyönnille isän mukaan (oli taas pakko ottaa kun monta kertaa on pyytänyt).
Viikonloppuna oli unet jääneet vähän vähemmälle ja aattelinkin kuinka kunto kestää? Itsevarmuutta uhkuen reissuun lähdettiin ja Tuulosen eväs tankkauksen jälkeen vesille. Kymmenen aikoihin alkoi jo kaveri mennä hiljaiseksi, mutta ei suostunut nukkumaan. Yhdentoista jälkeen sanoi että yksi kuha vielä ja kamat ylös, ellei kierretä “tuolta pikku lenkki”. No rantaan päin oltiin jo menossa ja alettiin nostaan vehkeitä ja siellähän se yksi “alamitta” vielä oli. Rantaan päästyä lähti pelastusliivien riisumisen yhteydessä päälihousutkin pois. No sattuuhan noita, ajattelin kun myttyä auton perään heittelin. Puolivälissä kotimatkaa alkoi kaveri nojata kuskiin päin ja olikin täysi työ nostella pystyyn. Kotipihassa hän havahtui n. klo.yksi että jaahas sisään siis. Sen verran oli nukkumatti päätä sekoittanut ettei jutuista saanut tolkkua ja autosta noustessa jalat vei suoraan pensasaitaa kohti. Oli pakko taluttaa sekavan oloinen poika sisään ja ohjailla menoa. Kodin hengetär sattui olemaan hereillä ja jouduin selittelemään että on sama onko aikuinen tai lapsi, jos ei kuski niin kunto on sama. Aamulla riitti juttua reisusta…

Auringon lasku
Kalaxi Marko

Hauho 9.7.


HSVU:n osakilpailu, jossa sallittu reviiri ulottui Hauhonselän lisäksi myös Ilmoilan ja Roineen yhtenäislupa- alueen mukaiselle vesistölle. Kalaxista edustusta oli parin venekunnan verran. Timpalla kaverina oli Markku ja Hannu värväsi Markon perämiehekseen. Tomppa oli todistamassa kun Vellu sanoi TAHDON, eivätkä he täten päässet kisaamaan. Onnittelut Veli- Matille tätäkin kautta.
Kisaan osallistui 18 venekuntaa joista suurin osa suuntasi Hauhonselälle, niin myös Kalaxin porukka. Hannun kanssa aloitimme kisan rennosti ja kalibroimme alkajaisiksi veneen uuden pilotin. Mielestämme onnistuimme ohjeiden mukaan mutta kone ajatti veneen heti poikittain. Hannu muisti koneen asentaneen kaverin sanoneen, että jos näin käy niin vaihda hydraulipumpun piuhat toisin päin. Näin tehtiiin ja masiina alkoi pelittämään.
Kalantulo ei ollut aivan sitä mihin näillä vesillä on totuttu. Suurin osa kaloista tuli takiloista ja potkurivirrassa liotetusta syvänne bomberista. Kelta- musta Jesse tuntui olevan herkkua. Valitettavasti kuhat olivat hiukan pientä kaliiberia. Saimme Hannun kanssa pari yli 42cm kuhaa ja yhden yli 25cm ahvenen sekä pari n. 70cm haukea. Sijoitus 9.
Timon ja Markun saalis oli 8925g haukea ja 3900g Kuhaa/ ahventa. Sijoitus 3. He voittivat kilpailun suurimman kalan kilpailun 6705g hauella.
Veden pintalämpö oli yli 24 celsiusta lowransen mittarilla, eli melko lämpöistä oli. Sää oli vaihteleva. Kisan alkaessa kova helle ja tyyni keli. Myöhemmin sää vaihtui kovaan puhuriin ja ukonilmaan. Sähköä tuntui olevan ilmassa melkoisesti ja siitä aiheutuikin erikoinen tapaus. Olimme Hannun kanssa katoksen alla sateelta suojassa kun kuuntelin että katolla räikkä naputtelee rauhallisesti siimaa ulos. Innoissani ryntäsin ulos katsomaan missä siimassa pikku kuha roikkuu. Hetken raksutti päässäkin tyhjää kun totesimme äänen kuuluvan kelasta, mutta siimaa ei rullannut mistään ulos. Nappasin vavan käteeni tarkastaakseni homman ja sainkin mojovan räpsyn käteeni. No ainakin ääni hiljeni. Sama toistui muutaman kerran ja onnistuimme molemmat saamaan vielä yhdet pikku sähkötällit. Voimakkuudeltaan kuin hankaussähkö olisi räväyttänyt pikku räpsyn. Marko.

Kernaala 7.7.


Iltakeikka kernaalaan isän kanssa ei tuonut kummempaa saalista. Kuhan perään lähdettiin mutta saldoksi jäi vain 2 pientä kuhaa ja 2 haukea. Kymmekunta venettä pyöri järvellä ja kaikki näyttivät nököttävän paikallaan veneissään ilman suurempaa säpinää. Ilta oli kyllä kaikinpuolin muuten hieno. Pintaveden lämmöt olivat 24,5-26 astetta.

Tomppa

Päijänne 2.-3.7.


Päätimme lähteä Päijänteelle kokeilemaan onneamme Vekan Jarin kanssa. Aloitimme vetämisen munaluodon eteläpuolelta josta matka jatkui kohti Koreakoivua. Vedossa olivat raksit höystettynä salakoilla. Illalla klo. 18 aikaan saimme Lehtisten edestä potkurivirrasta 47 cm kuhan ja heti perään vajaan kahdenkilon hauen, joka heitettiin takaisin omaan elementtiinsä. Klo. 20 jälkeen nostimme kamat ylös ja suuntasimme kohti Hietasaarta jonne Falckin Terho oli tuntia aikaisemmin Dracollaan rantautunut.

Terhon Draco ja paljon retkiveneitä.
Sunnuntaina aamusta suuntasimme kohti Varpusenlinnanselkää. Vetoa klo. 13 asti ja tuloksena kuha 2100 g. Vedenlämmöt olivat 22 – 24 astetta. Satamaan tultuamme tuuli yltyi reilu 10 m/s.
Tomppa

19.6. Jesse-uistelu, HML



Järjestyksessään 16. jesse-Uistelu järjestettiin vanajalla Hämeenlinnassa. Marko hyppäsi Hannun kyytiin, Timpalla kaveriksi lähti Pitkärannan Markku ja Tompalle Träffin Jani. Kisa alkoi Tompalla ja Janilla lupaavasti kun heti 5 minuutin uistelun jälkeen veneessä potkötti 58 cm kuha. Siitä kului 20 minuuttia lisää kun oli toisen kuhan vuoro (48 cm) ja hetken päästä 3,5 kg hauki. Muutama kierros samoilla paikoilla ei antanut enään kuin alamitta kuhan ja hauen joten paikan vaihto oli edessä. Hetken vetämisen jälkeen veneeseen nousi jälleen 3,5 kg hauki. Pari kierrosta samoilla paikoilla kunnes vapa taipui kunnolla. Pienen väännön jälkeen hauet saivat kalalaatikkoon seuraa vähän isommasta 6955g köriläästä. Pari alamitta kuhaa häiritsivät loppukisaa joten meidän suoritus oli siinä. Kalaa oli tarkalleen haukea 14225 g ja kuhaa 2570 g. Kuhan kerroin oli 4, hauen 1. Noilla kaloilla pääsimme pokkaamaan suurimman kalan palkinnon sekä kisan voiton. Kilpailussa oli mukan 39 venekuntaa. Tulokset: http://hsvu.fi/sites/default/files/Jesse%20tulokset%202011.pdf
Tomppa

Hauho 18.6


Pikainen kopaisu Hauhonselälle. Rannassa olin noin klo 17. Nopsaan uistimet kiinni ja kuudella vavalla matalaan pyörimään. Ei mennyt kuin hetki ja kuha haukotteli pinnassa mutta irtosi. Se jäikin ainokaiseksi kuhatapahtumaksi. Pienet hauet olivat syönnillään ja niitä tulikin useampia. Selkäkarilla vedin rohkeasti kivien läheltä. Se hieman kostautui, sillä takilan uistin jäi pohjaan ja sitä työstäessäni huomio herpaantui ja ajoin reippaasti kivelle. 14 jalasta nousi kivi hieman pinnan alle ja siinähän sitä oltiinkin sitten niin tukevasti että sain tyynessä kelissä rauhassa nostella kamat ylös. Verenpaineet tapissa rantaan. Siellä kaveri nosteli venettäään ja kehui saaneensa hurjan määrän kuhia. Tihkusadekin loppui joten oli pakko kääntää uudestaan nokka kohti ulappaa. Hetken ehdin vetää haukia väsytellen kunnes kaatosade päätti tämän reissun. marko

Porkkala 17.6.


Timpan kanssa päätettiin lähteä kokeilemaan lohta Porkkalaan vaikkei kuulumiset sieltä olleet kovin lupaavia. Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta. Treffit sovittiin Myllykukkoon klo. 5 aamulla joten herätyskello soimaan 3:45. Kuuden jälkeen oltiin satamassa jossa veneen laskun jälkeen pikaisesti raksit kiinni ja vesille. Veto aloitettiin “kengän” ja eteläviitan välistä josta suunnistettin etelää kohti. Parin lenkin jälkeen oli kala kiinni kengän päällä, tosin laimea tärppi. Mutta kun laukaisija laukesi huomattiin ettei siiman toisessapäässä olekaan välttämättä alamitta vaan kunnon kala. Väsytys kesti n.10-15 min., jonka jälkeen veneen lattialla lepäsi komea 11 kg lohi. YES. Tuuletusten jälkeen kamat vetoon mutta päivän tapahtumat oli siinä. Puoli viiden aikaan nostimme vieheet ylös ja lähdimme rantaa kohti. Porkkala palkitsi meidät tänään komeasti. Ottiväri oli VK:n ruotsinlippu uv ja samanlainen levy edessä, painoa 60 g, plaanarin sisimmäinen.


Tomppa

Vanaja HML 5.6


Tänään leppoisa muutaman tunnin uisteluretki Miemalanselällä ja pieni tauko Virvelin rantakrouvin terassilla. Siitä lyhyt vetäisy keskustaan josta jälleen siirtymän jälkeen kaikki neljä vapaa vetoon Paikkalanlahdella. Päivän saaliina neljä haukea C&R. Isoin arviolta pari kiloa. Väsyttäjänä toimi kuusivuotias Aleksi.
Päivän erikoinen oli ensimmäinen pieni hauki, jonka nostin siimasta veneeseen. Kala roikkui nätisti peräkoukuista, mutta ilmeisesti siimassa (0,45 Sufix XL- Strong)oli joku kolhu ja meni siis poikki. No eipä siinä mitään, mutta kun sattui viemään uuden ensimmäistä kertaa vedossa olleen uistimen. Hetken jo iloitsin että uistin irtosi kalasta ja jäi kellumaan. Vene ympäri ja uistinta hakemaan. Just kun olin kurottautumassa nostamaan viehettä, se sukelsi. Vaappu yritti vielä nostaa väsynyttä kalaa pintaan, mutta sitten se virkosi ja jatkoi matkaa uistin muistonaan.
Ylimääräistä ohjelmaa tuli kun huomasimme irronneen reimarin ajautuneen kaislikkoon Miemalan selällä. Soitto 112 ja he kirjasivat tiedot. Noin tunnin kuluttua tuli järvipelastajat noutamaan merkkiä. Kalaxi Marko.

Kuohijärvi 2.6.2011


Timpan kanssa oli vaihtoehtoina kuohijärvi tai Porkkalaan lohta uistelemaan. Merelle lupasi iltapäiväksi navakkaa tuulta joten päädyimme Kuohijärveen jonne päätimme lähteä omilla veneillämme. Saldona päivästä oli Timpalla 2 karkuutusta ja räjähtänyt täky, Tompalla 2 haukea ja 1 karkuutus. Molemmat vedimme raksia. Veden lämmöt oli 12-13 astetta. Keli oli loistava, länsituulta 2-3m/s, vasta iltapäivällä n. klo. 15 alkoi tuuli yltymään.
Tomppa

Timppa puurtaa

Päijänne 14.5.


Seuramme ensimmäinen osakilpailu lähti käyntiin Padasjoelta. Timppa sai Pitkärannan Markun kaveriksi, Marko ja Tomppa olivat molemmat omilla paateillaan liikkeellä. Meidän osalta saalis jäi laihaksi, Timpalla ja Markulla alamitta taimen, Markolla alamitta hauki (50 cm) ja Tompalla hetken potkurivirrassa kala kiinni ja sen lisäksi myös alamitta hauki (55 cm). Kovin vesivoittoiseksi jäi meidän kalakeitot. Kisan voittajalla oli järväri 3290 g, onnittelu Falckin Terholle!
Tomppa

Vänern 15.-23.4.2011


Torstai-iltana 14.4. oli tunnelma korkealla kun odottelimme Silja Europaa Turun satamassa. Mukana oli tuttu porukka eli Marko ja Hanski, Timppa ja Antti sekä Tomppa, Pertti ja Vellu. Laiva lähti klo. 20.15 ja Tukholmassa oltiin klo. 06.15 paikallisten aboriginaalien aikaa. Siitä autoilua n. 4 h. jonka jälkeen Askevikin satama alkoi häämöttää. Pikainen tavaroiden purku ja syöminen mökillä ja ei muuta kuin kalaan. Mitään ihmesaaliita ei ollut kuulunut edellis viikolta mutta silti oli tavoitteet korkealla.

Lähtötunnelmissa Turussa.

Askevik. Leirintäalueen satamassa ovat puitteet kohdallaan ja parannuksia vielä tulossa.

Mökin takapiha. Keskimmäisen saaren vas. kärki puiden lomassa on Marpilen. Melko lyhyt matka pelipaikoille.
Perjantai 15.4.
Aloitimme kaikki 3 venekuntaa kalastuksen Marpilen – Fällbanken akselilla. Tompan, Pertin ja Vellun venekunnalla alkoi samantien tapahtua. Vasta 2 plaanaria oli laskettu molemmille puolille kun oikealta puolelta ulommaista raksia vietiin. Veneeseen nousi 5.8 kg rasvaevätön lohi pienen väännön jälkeen. Invaliidiliiton suosittelema uinti tuotti tulosta, huppuna AS UV johon oma maalaama violetti niska ja n. 15 g edessä painoa. Siihen loppui meidän venekunnan tapatumat siltä päivältä huippu alusta huolimatta.

Lohi 5.8 kg Vellu ja Pertti poseeraavat
Marko & Hannu: Ensimmäistä vetopäivää oli odotettu kuin kevätlaitumille pääsyä. Reissuun trailerin nokalle hankittu sähkövinssikin toimi hienosti neitsyt laskussaan (kiitos Antille, joka sai meille kapistukset myytyä). Lyhyestä päivästä huolimatta tapahtumia oli 6 kpl. Isoimman lohen painaessa 3,5kg. Joukossa oli heti pari taimenta, joita emme aikaisemmin Vänerniltä ole onnistuneet puijaamaan.
Lauantai 16.4.
Tomppa, Pertti & Vellu: Päivä alkoi kohtalaisen navakassa tuulessa. Rinnat rottingilla paineltiin edellispäivän pisteille, tänään ei voi epäonnistua! Mutta kuinkas kävikään? Vänern antoi meille “niskalaukauksen saunan takana” ja päivän saldona oli 3 karkuutusta. Nöyryytys!
Marko & Hannu: Hyvän avauksen jälkeen odotukset olivat entistäkin korkeammalla. Jokaisessa siimassa kimalteli VK- raksien edessä houkutuslevyt. Pääasiassa erittäin rauhallisesti uivat Hannun omavalmistelevyt (HA- levy) höystettynä pikku VK:lla. Syöttinä käytimme n. 14cm salakkaa. Päivästä tulikin reissun paras! 6 alamittaa, triplatärpistä 8kg, 6kg ja 3kg, jotka kaikki vapautimme. Myöhemmin päivällä ahti palkitsi meidät vielä 8- lohella (kuva alla). Tällaisia päiviä ei aivan joka suvelle riitä…







Hannu poseeraa.

Timppa perkaa.


Sunnuntai 17.4.
Tomppa, Pertti & Vellu: Toisten venekuntien saaliit osoittivat kalaa olevan edellispäivien vetoalueella joten jatkoimme siitä mihin edellispäivinä jäätiin. Emme kuitenkaan osuneet oikeaan aikaan oikeaan paikkan joten päivän saldoksi jäi jälleen 3 karkuutusta, synkät pilvet senkuin tiivistyi.
Marko & Hannu: Sunnuntai oli saaliin puolesta vain maininkia edellisestä. Hyvä päivä kuitenkin. 4kg lohi, 4kg taimen ja 3,5kg lohi.

Maanantai 18.4
Tomppa, Pertti & Vellu: Aamupäivä vielä uskottiin edellisiin paikkoihin, tuloksena oli alamitta taimen ja rivakka lähtö plaanerista joka kuitenkin irtosi. Iltapäivällä n. klo. 14 päätimme että nyt on aika tehdä jotain. Radikaali ratkaisu ohjasi meidät n. 20 km siirtymään Kilsuddeen. Se kannatti. Hetki sen jälkeen kun kaikki 10 raksia oli pyörimässä nappasi alamitta lohi. Samantien sen jälkeen räikkä huusi armoa ja kovan väännön päätteksi tuli haaviin punnittu n. 9kg lohi joka pääsi vielä jatkamaan matkaansa rasvaevän takia. Siinä vielä ihmetellessä räikkä narisi sulosointuja taas. Taistelun jälkeen veneessä lepäsi 7 kg taimen ja onneksi tämä ei kantanut rasvaevää joten pappi antoi armahduksen. Keli oli tyyni ja aurinko paistoi täydeltä terältä, kyllä nyt kelpasi.

Pertti, Vellu & Tomppa ja tane 7 kg
Marko& Hannu: Kesäiseksi heittäytynyt keli hiljensi lohien syöntihalukkuutta entisestään. Päivän saalis 4kg lohi ja alamittalohi.

Tiistai 19.4.
Tomppa, Pertti & Vellu: Edellipäivän ottipisteille oli suunta. Tuuli oli muuttanut suuntaa edellispäivan lounaasta itätuuleksi. Vaisua oli, 2 karkuutusta ja 2 alamittaa. Päivä lopetettiin n. klo. 15 koska Vellu joutui lähtemään alkuillasta kohti kotoSuomea.

Ulappaa riittää…
Marko& Hannu: Hiipunut syönti pisti miehet liikkeelle. Ajoimme rauhoitusalueen reunamille verkkoviidakkoon. Tärppeja alkoi napsua ihan lupaavaa tahtia, mutta valitettavan pientä kaliiberia. Valuimme päivän mittaa jälleen Fällbankenin alueelle “niitä isoja vetämään”. Päivän saldo 8 tapahtumaa, eikä yhtään otettavaa.
Keskiviikko 20.4.
Tomppa & Pertti: Suunnaksi Brommö NW. Löysimme ympäristöä lämpimämpää vettä johon jäimme pyörimään. Ensimmäisen kierroksen jälkeen tuli hyvä lähtö plaanerista jonka tuloksena oli n. 5 kg luonnonlohi. Kierros ja lähes samasta pisteestä lohi ilman rasvaevää 61cm. Sen jälkeen tuli 2 karkuutusta. Iltapäivä uisteltiin kauniissa tyynessä ja aurinkoisessa kelissä. Klo. 17 tuli tuplatärppi ja 2 Pennin 320 huusi hoosiannaa. Toinen kaloista kuitenkin irtosi mutta toinen saatiin kammettua laidan paremmalle puolelle miehistön seuraksi. Ja perkule, taas rasvaevä, ei muu auta kuin laskea kasvamaan. Kuitenkin hieno päivä.
Marko & Hannu: Taas aamusta ajamaan ja vielä kauemmaksi ja eri suuntaan kuin eilen. Suuntana Brommö NV. Päivä meni aurinkoa ottaen pläkä kelissä n. +25c. Ainoastaan yksi tärppi koko päivänä. Siinä olikin selittämistä kotisatamassa ratsiaa pitäneille merivartijoille. Olipahan heilläkin jotain hauskaa, kun saivat vitsailla kalattomille suomalaisille. Olivat vielä päivitelleet mökkialueen isännälle etteivät ole ennen nähneet kerralla yhtä montaa suomalaista selvinpäin? Kyllä siinä taas lyötiin lyötyä…
Torstai 21.4.
Tomppa & Pertti: Suunta edellispäivän paikkoja. Muutama kierros Brommö NW:llä osoitti että lämpimän veden alue oli siirtynyt muualle. Suunaksi otimme Djurön. Ennen Djuröta löytyi lämpösemmän veden alue jota kiertelimme hetken. Yksi alamitta kävi veneen vieressä. Siitä lähdimme “pöllöilemään” Djurön länsipuolelle jossa vesi oli kuitenkin erittäin kylmää. Iltapäivällä palasimme takaisin siihen lämpimän veden aluelle joka ei kuitenkaan antanut meille tulosta. Päivä oli aurinkoinen ja järvi rasvatyyni.
Marko & Hannu: Tänään suuntima kohti Djuröä. Helteet jatkuvat. Päivän avasi meille uusi tuttavuus tällä järvellä. Kirjolohi 55cm lähti vielä kasvamaan. Sitten meni ainakin poron kusema, kunnes pari vapaa taipui kaarelle yhtäaikaa. 65cm istari taimen ja 70cm villi lohi. Päivästä jäi ihan hyvä maku.
Perjantai 22.4.
Tomppa & Pertti: Aamupäiväksi vielä lähivesille. Muutaman tunnin ehdimme pyöriä Marpilen – Fällbanken välillä joka antoi meille alamitta taimenen (58 cm). Uistelun lopetimme vähän ennen klo. 11. Ei muuta kuin vene ylös ja mökin siivous, reissu alkoi olla taputeltu. Viikonaikana huomasi että kalan kun löytää niin siinä kannatta pyöriä. Kala oli todella pienellä alueella ja syöntihetket oli lyhyitä.
Marko & Hannu: Venytetty viikko menee kalastuksen parissa todella nopeasti. Viimeiset vedot lähivesiltä Marpilen edustalta antoivat taas kuvaa paremmasta syönnistä. Täkyä oli hyvin liikkeellä ja isompiakin kaaria seassa näkyi. Timpan ja Antin komea lohi vahvisti tuntemusta. Onnistuimme saamaan yhden alamitta taimenen. Mökin siivoukseen ja kotimatkalle, joka oli myös tapahtumarikas ja hiukan jopa jännä. Vetoautona olleen Jeepin kone hajosi n. 100km ennen Tukholmaa, mutta onneksi autossa oli vakuutukset kunnossa. Soitto yhtiön päivystykseen pisti homman heti rullaamaan. Saimme alun änkytyksen jälkeen hoitaa asiat vahvemmalla kotimaisella kielellä ja he hoitivat hinausauton ilmoittamaamme paikkaan. Loppu porukka jatkoi sillä välin kohti Värtanin satamaa. Hinausauton kuljettaja oli ajan hermolla kokoajan, eikä häntä hidastaneet edes Tukholman liikennevalot. Hälytysvilkku päälle ja punasia päin. Kaverit olivat infonneet jo chek in pisteen ja pääsimme suoraa jonon ohi odottamaan ahtaajien hinausapua laivaan.
Lauantai 23.4.
Turussa odotti jo toinen hinuri, joka vei auton lääkäriin. Hämeenlinnasta hälytetty (Markon) veli tuli hakemaan venettä ja miehiä (tietenkin kaljapalkalla) pitkän päivätyön tehneellä Saab 900i:llä. Pienestä vaihteistoöljy vuodosta kärsinyt vanhus voiteli 10 tien Turku- HML. Mutta kaikesta huolimatta kotiin päästiin. Tapaus oli valitettava, sillä Jeepissä ollut Mersun kone antoi kaikkensa ja tuli tiensä päähän. Tämä pisti miettimään kuinka tärkeä on asianmukainen vakuutus tällaisilla reissuilla. Heillä on valmiit kontaktit ja yhteistyökumppanit joiden kautta asiat hoituvat ripeästi. Uskoisin että 100km pikapika hinauskuluilla ja mahdollisella laivastamyöhästymisellä maksaa muutaman vakuutuserän.

Päijänne 17.11.2010


Tänään lähdimme kolmen veneen voimin etsimään sitä puuttuvaa reilumman kokoista joulukalaa. Timppa ja Antti lähtivät Padasjoelta tehille, Marko, sekä Tomppa ja Vellu kellosalmesta varpusenlinnanselän kautta vetäen myöskin tehin puolelle. Taphtumat olivat kuitenkin päivänmittaan aikalailla vähissä. Timpalla ja Antilla kävi veneen vieressä 2 pientä lohta ja 3100 g hauki armottoman väsytyksen lopputuloksena. Markolla alamitta taimen, kuten myös Tompalla ja Vellulla. Keli oli loistava, pieni tuuli ja ilmanpaineet nousivat hiljalleen päivän aikana, mutta ei kun ei. Aina ei voi voittaa kuten lotossa sanotaan. Veden lämmöt olivat 5,5 asteen molemmin puolin.
Kylmää on luvassa joten saa nähdä loppuiko kausi tähän? Päijänne tuntuu melkoisen heikolta lohikalojen suhteen tänävuonna, tiedä sitten mikä on mennyt vikaan. Mitä veneenlaskupaikoilla on tarinoitu muidenkin kanssa, ovat hekin yhtyneet yksimielisesti samaan mielipiteeseen joten ei se välttämättä täysin miesten heikkouttakaan ole.
Tomppa

Vellu kalassa Thaimaassa 8.11.2010



Lomailimme perheen kanssa Hua Hinissä kaksi viikkoa. Sopimukseen tietenkin kuului, että reissuun mahtuu myös pari kalastus päivää. Yritin päästä merelle uistelemaan, mutta tuulet olivat niin kovia, että veneet pysyivät rannassa. Ainoa vaihtoehto oli siis makean veden kalastus.
Ensimmäisellä kerralla mentiin pienelle istutus lammelle, jossa leikimme karppien kanssa. Isoimpana oli Eemelin 4v. väsyttämä 3,5kg karppi. Tapahtumia oli neljän tunnin session aikana parikymmentä.
Viimeisenä päivänä 8.11.2010 lähdin yksin paikalliselle (evo) järvelle. Eli kyseessä oli pieni järvi, jonne oli istutettu erilaisia kaloja painovälille 1 – 100kg. Kävin tutustumassa paikkaan pari päivää aikaisemmin. Tapasin siellä kolme ruotsalaista, jotka hehkuttivat paikkaa. He kalastivat kolme päivää ja tapahtumia riitti. Yksi heistä oli saanut +60 kg kalan.
Päivä alkoi parilla pienellä tärpillä, joista toisen sain ylös asti. Kyseessä oli paikallinen ahven noin 800g. Hetken kalastamisen jälkeen vaihdoimme paikkaa, koska opas oli nähnyt järven toisessa päässä ison Arapaiman. ”Markkinapuheita ajattelin tai joku vakio asiakas on tulossa tähän paikkaan”. Onneksi olin väärässä, sillä heti alkoi tapahtua. Sain seuraavan neljän tunnin aikana yhden Grogodile car kalan noin 10kg sekä useita Red tail kaloja painoltaan 8 – 15kg.
Sitten oli päivän hiljaisin hetki joka kesti noin 1,5 h, kunnes kelasta alkoi kuulua iloinen narina. Tunsin heti, että nyt oli vähän isompi kala kyseessä. Sitten alkoikin taistelu. Ilman lämpötila oli 31 astetta ja kosteus lähellä 100%. Väsytys kesti hieman yli kaksi tuntia ja voin kertoa, että suomalainen pullamaha oli aika valmista kauraa. Olin aivan loppu ja rehellisesti täytyy sanoa, ettei se ollut loppuvaiheessa enää kivaakaan. Lisäksi jalkapöydät olivat aivan palaneet, vaikka aamulla vetelin kilon rasvaa. Palvelu onneksi pelasi väsytyksen aikana, taisin juoda kolme litraa Pepsiä. Sitten sain ensimmäisen näköhavainnon kalasta ja taas tuli lisää virtaa. Seuraavaksi oli uusi haaste edessä, kela sanoi sopimuksen irti. Siitä suli rattaat ja kampi pyöri tyhjää. Loppuvaiheen kelauksen suoritinkin manuaalisesti rullaa pyörittämällä. Lopulta kala alkoi myös väsyä ja nousi kokoajan lähemmäksi pintaa, lopulta haaviin, silloin vasta näin kalan todellisen koon! Fiilis oli aika mahtava, en ole nähnyt noin isoa kalaa missään aikaisemmin. Tuloksena oli noin 60-70kg mae kong catfish. Vellu A.

Päijänne 6.11.


Lauantai aamuna lähdin yksikseni liikkeelle, kun ei parempaakaan seuraa ollut tarjolla :) . Vetämisen aloitin kellosalmesta varpusenlinnanselän suulta. Reilu 2 tuntia sain vedellä komeassa kelissä ja leppoisessa länsi-tuulessa kunnes tuli ensimmäinen tapahtuma, hieman vajaa 50 cm taimen toisen takilan välilaukaisijasta, joka oli 8m syvyydessä. Kauaa ei tarvinnut odotella tuosta tärpistä kun sisimmäinen pikkuplaanari peruutti lupaavasti. Kala oli 51 cm yllättävän pirteä taimen joka löysi illalla uuden kodin savupöntöstä. Painoa oli 30g ja huppuna toimi VK:n sini-kromi. Muita tapahtumia ei loppupäivästä enään tullut. Veden lämmöt olivat 7 asteen molemmin puolin.

Keli vaihteli päivän aikana aurinkoisesta lumisateeseen.

Tomppa