tiistai 11. helmikuuta 2014

Päijänne 14- 15.8.2010


Hsvu:n järkkäämä omatoimimatka Päijänteelle sujui hyvin iloisissa tunnelmissa, vaikkakin porukkaa oli vähän, vain kolme venekuntaa. Kalaxin porukasta osallistui Marko. Tomin piti myös lähteä, mutta estyi viimemetreillä. Pari muuta venekuntaa oli tullut Padasjoen satamaan jo perjantai iltana. Lähdimme la aamuna n. 10 aikaan Padasjoen satamasta Tehin selkää kuokkimaan. Kala tuntui olevan syönnillään. Saaliiksi tuli niin taimenta, kuhaa kuin haukiakin. Taimenet olivat kaikki alle 50cm mutta erittäin hyvin syöneitä, ruokaa siis tutuu olevan. Taimenet iskivät kiinni 10- 15m syvyydeltä. Kuhat olivatkin sitten pinnassa. Suurimmat puolitoista kiloisia. Haukivonkaleet painoivat 5 ja 10kg. Illalla vietimme rapujuhlia ja yövyimme Lehtisten saaressa, josta olikin sunnuntaina lyhyt matka pelipaikoille. Sunnuntaina oli tuulen suunta muuttunut ja syönti oli selkeästi heikompaa. Veneissä käväisi alamitta taimenia ja pari mitta kuhaa. Kalastimme viikonlopun Munaluodon- Lehtisten saaren ja Punapääluodon välillä. marko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti