tiistai 11. helmikuuta 2014

Päijänne 29.10.2011


HSVU:n kauden viimeinen osakilpailu väännettiin Päitsillä Padasjoen sataman toimiessa kiintopisteenä. Leudossa syyskelissä kelluttiin päivä nihkeän syönnin saattelemana ja punnitukseen kelpasi vain yli 52cm lohikalat. Aamulla satamassa keli näytti todella hyvältä, mutta päivän valostuttua tuuli alkoi yltyä ja uistelu Tehillä oli jo hankalaa.
Timppa/ Markku
Timppa lähti kisaan Markun kanssa ja suuntana Tehin selkä. Keli oli armoton tuulen suhteen ja he saivatkin laskettua vain toisen puolen plaanarivieheet ja molemmat takilat, mutta toisen puolen plaanarin vasta kahden maissa päivällä. Paikanvalinta ei siis mennyt aivan nappiin. Ei Punnittavaa. Hirmuisesta hauesta kiersi huhua???
Tomin venekunta
Reissu jatkuu ja rapsaa tulee kun miehet kotiutuvat. Ps. Lähtivät kisareissuun pe aamuna.
Marko
Hannulle riiti tyhjänveto päitsillä ja hän laittoi veneen pressujen alle. Siispä Marko lähti matkaan huippuunsa trimmatulla foxilla jolla on enemmän raatokuljetuksia kuin paikallisella hautaustoimistolla. Suuntana oli Tehin selkä mutta siirtymäajossa kettu otti sen pituisia loikkia että päätin jäädä hieman suojaisemmalle alueelle Punapääluodon maisemiin. Paikka ei sinänsä ollut edes huono, sillä kalaa näkyi alueella olevan. 9:40 salakka poloista vietiin kuin kuoriämpäriä. Sain kammettua taimenen veneen vierelle, mutta sitten alkoi yksin uistelijan ongelmat. Ranta vastassa, kova tuuli ja haavikin toisella laidalla. Kala sai hiukan löysää ja käytti tilaisuuuden hyväkseen. Olisi saattanut olla jopa mittakala? Kilpailun voittaja pyöri samoilla paikoilla onnistuen nappaamaan kaksi kalaa punnitukseen.
Tomppa/Jorma
Perjantai:
Isäukon kanssa startattiin perjantaiaamuna reisuun kohti Padasjokea. Vesille päästiin ennen klo. 9 ja suunnaksi Tehin-selän eteläpää. Päivä oli hiljainen, n. reilu 2 kg;n lohikalan karkuutus potkurivirrasta ja reilu 3 kg:n hauki takilasta.
Lauantai:
Sama tahti jatkui kalantulon suhteen. Aamulla aloitimme vetämisen Varpusenlinnan selältä ja illalla päätimme kalastuksen Tehille. Päivän ainut tapahtuma oli jälleen reilu 3 kg hauki aamupäivällä.
Sunnuntai:
Mökin olimme sopineet luovutettavaksi klo. 14 joten aamupäivä oli aikaa kalastukselle. Nyt jäimme Padasjoen selälle. Päivän tapahtumina, kuinkas muuten, hauki tärppi joka sitten päätti viedä raksin mukanaan. Lisäksi oli yksi takilan laukeaminen mutta syyllinen jäi epäselväksi. Todella heikko reissu lohikalojen suhteen joten joutihan tuolta järveltä jo kotiinpäin lähtemään.
Tomppa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti