perjantai 10. heinäkuuta 2015

Kurkistus konekopan alle

Mercury 60 efi, joka on edellisen omistajan toimesta käytetty säännöllisesti huollossa, (ei Hämeenlinnassa) on kyllä käynyt hienosti ilman probleemia, mutta silti kiinnitin huomion tummaan polttoainesuodattimeen öljyn tarkastuksen yhteydessä. 
Ajattelin että taitaa olla sama kohtalo kuin keväällä vaihtamallani vedenerotinpatruunalla. Jouduin purkamaan rungon kaksi pulttia ja letkut irti että sain vietyä koko paketin ruuvipenkkiin, jotta saisi voimalla väännettyä suodattimen irti. Tuskin ollut ihan hiljan vaihdettavana tai sitten vedetty järjettömästi kiinni.
No takaisin bensansuodattimeen. Alla kuvat uudesta ja vanhasta. Suodattimen hinta pesän kanssa (tulee pakettina) 14,5€, joten kustannus kysymys tuo ei ole. Työtä niinkin paljon että kahden letkun liittimet auki ja pesän kiinnitystuuvi auki. Kaikki helpossa paikassa. 


Samalla ostin koneelle konjakkia hyvitykseksi kaltoin kohtelusta.


Siitä tilkka polttoaineen joukkoon, niin suonet laajentuu ja kehrää mukavasti.
-marko